LASERAREENA MUUTTAA REDIIN

Laserareena muuttaa REDIin, Kalasatamaan. Uudet tilat ovat isommat ja monella tapaa paremmat.

Avaamme REDIssä lauantaina 2.9. Uusista tiloista löytyy enemmän juhlatiloja, enemmän asiakastiloja ja mahtava peliareena. Syksyn aikana kasvatamme vähitellen myös pelaajakapasiteettia.

Seuraa muuttoa somessa!

UKK

Iso Omena on sanonut vuokrasopimuksemme irti osana kauppakeskuksen normaalia kaupallista kehittämistä. Me olisimme mielellämme jatkaneet tiloissa vielä pitkään.

12.6. eteepäin varauksia ei voi tehdä. Syksyn varauskalenteri aukeaa heinä-elokuussa, kun uuden tilan valmistumisaikataulu varmistuu ja uusia varauksia voidaan ottaa vastaan.  

Muutamia varauksia on valitettavasti jouduttu perumaan / siirtämään. Pyrimme pitkittämään muuton aloitusta mahdollisimman pitkälle, mutta aikataulut varmistuivat meillekin myöhään. Kaikkiin on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä.

Kaikkien lahjakorttien, joiden voimassaoloaika olisi päättynyt kesä-elokuussa, voimassaoloa pidennetään automaattisesti 31.10.2023 saakka.

Uutta tilaa päästään rakentamaan toiveidemme mukaan. Pystymme mm. kasvattamaan pelaajakapasiteettia, lisäämään juhlatilojen määrää ja päivittämään pelialuetta upeasti. 

Muutamme Helsinkiin kauppakeskus REDIin, Kalasatamaan. Uudet tilat ovat REDIn Viihdekerroksessa, josta löytyy valtavasti muutakin tekemistä. REDIin pääsee helposti autolla, julkisilla, kävellen, pyörällä jne.

Muuton vuoksi Laserareena on ollut suljettuna 12.6. alkaen. Kaiken pitäisi olla valmista lauantaina 2.9., jolloin pääsee taas pelaamaan.

Muuton aikana meillä ei ole henkilökuntaa päivystämässä puhelimen vieressä. Tällä hetkellä teemme pitkää päivää, jotta saamme uuden Laserareenan auki aikataulussa.